Jussi Hakulinen资料,Jussi Hakulinen最新歌曲,Jussi HakulinenMV视频,Jussi Hakulinen音乐专辑,Jussi Hakulinen好听的歌

Jussi Hakulinen

Jussi Pekka Hakulinen (s. 21. joulukuuta 1964 Pori) on suomalainen laulaja-lauluntekijä. Hän tuli tunnetuksi Yö-yhtyeen alkuperäisjäsenenä, kosketinsoittajana, säveltäjänä ja sanoittajana (1981-1985), mutta erosi yhtyeestä vuonna 1985. Nykyään hän kuitenkin on jälleen "osittain" jäsenenä Yö-yhtyeessä. Samanaikaisesti Hakulinen vaikutti myös yhtyeessä Appendix Yön kitaristin Jani Viitasen oltua armeijassa. Hakulinen sanoitti Appendixin tunnetuimmaksi kappaleeksi nousseen ”Raha Ei Oo Mun Valuuttaa”, mutta erosi yhtyeestä jo ennen ensimmäistä keikkaa. Yöstä Hakulinen erosi vuonna 1985, lähti soolouralle ja perusti samana vuonna Kinsky-yhtyeen, joka hajosi 1987. Soolouran jälkeen hän ryhtyi tekemään yksinomaan sävellyksiä ja sanoituksia. Vuonna 1990 Hakulinen palasi sanoittamaan ja säveltämään Yölle ja on sittemmin tehnyt yhtyeelle kappaleita. Hän on esiintynyt satunnaisesti Yön kanssa, mutta ei ole yhtyeen jäsen.

最新歌曲

声明:本站不存储任何音频数据,站内歌曲来自搜索引擎,如有侵犯版权请及时联系我们,我们将在第一时间处理!